Rehellisyys itselle ja muille auttoi yli häpeästä

Kirjoittaja on kouluttautunut ja itsenäinen ihminen, joka kulki ongelmallisesti pelaavan puolisonsa rinnalla vuosia, mutta on sittemmin eronnut. Kokemus on opettanut kirjoittajan eroon liiasta kiltteydestä, hyväuskoisuudesta ja konfliktien välttelystä.

Kun puolisoni pelaaminen ja hänen velkansa paljastuivat, tuntui kuin maa olisi vajonnut jalkojeni alta. En muista muutamasta seuraavasta päivästä oikein mitään. Olin sisältä aivan jähmettynyt: en tuntenut vihaa, en suuttumusta, en pettymystä. En yhtään mitään.

Näin kuinka häpeissään puolisoni oli. Pian myötäelin hänen häpeäänsä ja tein kuten hän pyysi; pidin hänen salaisuutensa. Muutamaa huonoa päätöstäni myöhemmin elinkin jo omaa häpeääni.

Häpesin, että puolisoni oli saattanut minut siihen tilanteeseen, missä olin. Häpesin, että hän oli saattanut koko perheemme ahdinkoon. Häpesin, että jouduin ylläpitämään kulissia eikä kaikki ollutkaan sitä miltä näytti. Meillä oli vielä punainen tupa ja perunamaa, koira, valkoinen aita ja farmariauto, mutta kuinka kauan?

Tuntui, että ainoat vaihtoehdot olivat kodin menettäminen tai lainojen ottaminen. Yritin pelastaa kodin ja kulissit ottamalla lisävelkaa omiin nimiini. Jälkikäteen osoittautui, että se oli huono ratkaisu.

Häpeä lisääntyi ja kulki mukanani vielä monta vuotta. Olin aina ollut tarkka rahan kanssa ja pitänyt itseäni järkevänä ihmisenä. Miten olinkaan päätynyt nyt tällaiseen tilanteeseen? En halunnut puhua asiasta kenellekään, en edes perheelleni tai tuttavilleni. Pelkäsin, että jos kerron jollekin, hänen ensimmäinen reaktionsa olisi Miten voit olla noin tyhmä?. Itsesyytökset ja omat armottomat ajatukseni pahensivat häpeääni: Miten olen voinut antaa jonkun kohdella itseäni näin? Miten olen itse kohdellut itseäni näin?

Puolisoni esitti vielä tuolloin etsivänsä ratkaisuja tilanteeseen ja minä toivoin, että ratkaisut löytyvät. Ajattelin myös, että jos nyt menisin ja puhuisin tilanteestamme ulkopuolisille ja puolisoni saisi tästä tietää, hän ei enää viitsisi edes yrittää hoitaa raha-asioitaan ja kaikki jäisi todella minun maksettavaksi.

Elin häpeän ja itsesyytösten kanssa aivan liian pitkään. Viitisen vuotta tilanteessa elettyäni aloin pikkuhiljaa ymmärtää, ettei tilanne voi jatkua enää näin. Tähän saakka olin ajatellut, että voisin saada edes osan rahoistani takaisin ja maksettua niillä velkoja pois, mutta nyt aloin ymmärtää ja hyväksyä, ettei näin tulisi käymään. Olin saanut tarpeekseni pelosta, salailusta ja kokemastani vääryydestä.

Uudet näkökulmani ja asian hyväksyminen auttoi minua vihdoin eteenpäin. Viimeinkin sain kerrottua tilanteestani parille ystävälleni. Selitin heille tekojani ja syitäni. Ystäväni olivat ymmärtäväisiä ja kannustavia. He yrittivät saada minut ymmärtämään, että itsesyytökset olivat turhia ja että saisin olla ylpeä, mistä kaikesta olen selvinnyt.