Hyppää sisältöön

Muutostoiveeni

Muutostoiveeni

Kirjaa ylös numerot niihin vaihtoehtoihin, joissa toivot saavasi muutosta aikaan. Kirjaa/ympyröi valinnoistasi lopuksi enintään viisi tärkeintä asiaa, joita aiot lähteä toteuttamaan. Aloita muutos yhdestä tai kahdesta asiasta.

Hyvinvointiani lisäävät teot

  1. Käytän jatkossa enemmän aikaa itseeni, harrastuksiini ja mielenkiinnon kohteisiini 
  2. Aion pitää paremmin yhteyttä ystäviini ja perheenjäseniini
  3. Annan pelaajalle vastuun omien asioidensa hoitamisesta ja aiheuttamiensa ongelmien korjaamisesta
  4. Etsin paremman tasapainon toisen tukemiselle ja hänen puolestaan asioiden tekemiselle
  5. Pyrin tunnistamaan ja ääneen kieltäytymään asioista, jotka eivät ole minulle hyväksi
  6. Opettelen sanoittamaan sekä itselleni että pelaajalle minulle tärkeitä asioita, arvoja ja toimintatapoja 
  7. Opettelen turvaamaan oman henkisen ja fyysisen hyvinvointini
  8. Lopetan toisen ongelman peittelyn enkä valehtele omasta voinnistani tai arjestani
  9. Lopetan pelaajan tekemisten tai tekemättä jättämisten vahtimisen
  • Muut:______________________________________________________________________________

Tunteeni ja ajatukseni

  1. Opin tunnistamaan omia tunteitani
  2. Opin käsittelemään surun, epävarmuuden, pelon ja ahdistuksen tunteitani
  3. Pyrin keventämään syyllisyyttä, ahdistusta, masennusta ja toivottomuutta
  4. Opettelen puhumaan pelaajalle neutraalimpaan sävyyn
  5. Opettelen arvostamaan omia tarpeitani
  6. Pyrin irti pelosta käsitellä vaikeita aiheita pelaajan kanssa 
  7. Opin suunnittelemaan tulevaisuutta
  8. Haluan oppia tuntemaan suurempaa elämäniloa
  • Muut:______________________________________________________________________________

Talousasiat

  1. Opin suojaamaan oman talouteni enkä jätä omia tai yhteisiä raha-asioita pelaajan vastuulle
  2. Lopetan rahan lainaamisen ja pelaajan taloudellisen avustamisen
  3. En luovu omista tarpeistani tai menoistani pelaajan takia
  4. En jätä lääkkeitä, silmälaseja tai muuta itselleni tärkeää jatkossa enää ostamatta
  5. Käytän rahaa hyvällä omallatunnolla itseeni, vaikka pelaajalla ei olisi samaa mahdollisuutta
  • Muut:______________________________________________________________________________

Terveys

  1. Opettelen pitämään huolta henkisestä hyvinvoinnistani
  2. Opettelen pitämään huolta fyysisestä hyvinvoinnistani 
  3. Syön jatkossa monipuolisemmin
  4. Pyrin nukkumaan yöni jatkossa paremmin
  • Muut:______________________________________________________________________________