Hyppää sisältöön

7. Rajojen asettaminen ja asioista sopiminen

7. Rajojen asettaminen ja asioista sopiminen

Rahapeliongelmaa luonnehtii rajattomuus ja tämä rajattomuus voi heijastua myös ihmissuhteisiin. Kun pelaaja käyttää yhteisiä säästöjä pelaamiseen tai aikuinen pelaaja soittelee vanhemmalleen keskellä yötä ja uhkailee itsetuhoisuudella, on kyseessä rajaton toiminta.

Läheisen oma toiminta näissä yllättävissä ja vaikeissa tilanteissa voi jäädä jälkikäteen mietityttämään. Toiminko kuten itse koin oikeaksi vai alistuinko toisen painostuksen alaisena? Ehkäisikö toimintani onnettomuuden sattumisen? Mitä olisi tapahtunut, jos olisin toiminut toisin? Tunnistinko, kohdistettiinko minuun henkistä tai taloudellista väkivaltaa? 

Rajattoman pelaajan rajojen löytymistä voi se auttaa, että läheinen tuntee omat rajansa ja pitää niistä kiinni. Pelaajan kanssa rajojen ylittämistä tapahtuu usein talouteen liittyvissä asioissa. Läheisen kannattaa varmistaa oma taloudellinen turvansa ja tukea velkatilanteen ratkaisemissa ohjaamalla pelaaja tähän suunnatun tuen piiriin. 

Kirjalliset sopimukset tekevät molemmille osapuolille selväksi, missä asioissa ja millä tavalla toista autetaan ja millaista toimintaa toiselta arjessa odotetaan.

Materiaalit