Hyppää sisältöön

5. Tarpeet, toiveet ja hyvinvointi

5. Tarpeet, toiveet ja hyvinvointi

Pelaajan läheinen ajautuu herkästi laiminlyömään itseään. Syitä tälle voivat olla stressi, kaiken huomion kohdistuminen pelaajaan, tottuminen vaikeaan tilanteeseen, väsymys tai tunne siitä, ettei tiedä mitä elämältään haluaisi. Siksi jokaisen läheisen on erityisen tärkeää pysähtyä omien tarpeiden ja toiveiden äärelle sekä pohtia omaa henkilökohtaista hyvinvointiaan.

Hyvinvoinnin voidaan ajatella koostuvan eri osa-alueista, jotka on tässä kirjassa jaettu fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen ja henkiseen. Huomiota kannattaa suunnata kaikille näille osa-alueille. Itsestä huolen pitämisessä tärkeää on säännöllinen toistuvuus. Hyvinvointi ei ole staattista, vaan se muuttuu ajan kuluessa ja pienilläkin hyvillä muutoksilla voi olla tärkeä merkitys.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin pohjana on omien tarpeiden tunnistaminen. Henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoitteena on kyky elää oman näköistään elämää ja toteuttaa itseään sekä mahdollisuus tavoitella ja saavuttaa itselle tärkeitä asioita. Hyvinvoinnin arvioinnissa keskeistä on ihmisen oma kokemus. Asiaa voi lähestyä kysymällä itseltään vaikkapa seuraavia kysymyksiä: ”mitkä asiat tuovat onnellisuutta ja iloa elämääni?” sekä ”saanko riittävästi niitä asioita, joita erityisesti tarvitsen?”.

Kuinka omaa hyvinvointiaan voi parantaa? Ensinnäkin läheisen on hyvä tiedostaa, että omia tarpeita ei pidä sivuuttaa ja että huolimatta vallitsevasta tilanteesta, elämän hyvistä asioista on lupa iloita ja nauttia. Tärkeää on myös ylläpitää suhteita ystäviin sekä muihin ympärillä oleviin ihmisiin ja myös turvautua heidän tukeensa. Arkeensa kannattaa valita sopivasti käytännöllisiä pieniä asioita, jotka lisäävät omaa hyvinvointia. Lisäksi läheinen voi kohentaa oman mielensä hyvinvointia suhtautumalla itseensä myötätuntoisesti. Ytimekkäästi ilmaistuna itsemyötätunto tarkoittaa, että kohtelee itseään arvostavalla tavalla.

Materiaalit